keskiviikko 25. marraskuuta 2015

SUKLAAKORTIN KAAVA

Eli tässä kaava ja mitat korttiin pandan vanhemman mallin suklaalevylle. Mittoja muokkaamalla ja samaa kaavaa noudattaen saat toki tehtyä kortin myös fazerin, maraboun ja uudemmille pandan levyille ;)

 Eli leikkaa isosta kartongista tai skräppipaerista 22cm x 26,5cm kokoinen kappale ja mittaa taitteiden paikat kuvan osoittamille paikoille. Lisäksi tarvitset 2kpl 6cm x 9cm kokoisia paloja, joihin myös taitteet kuvan osoittamille paikoille. Liimaa tai teippaa kaksipuoleisella teipillä nämä palat 6cm leveälle kaistaleelle juuri taittelemaasi korttiin ja toinen puoli 10,5cm leveään kaistaleeseen niin että muodostuu ns. kuori jonka paksuus on 1cm. Käännä kuoren läpäksi 10cm leveä kaistale ja koristele haluamallasi tavalla. 
Kuvalliset ohjeet eri vaiheista tulossa!

SUKLAAKORTTEJA

Tein viime keväänä muutamille työkavereilleni suklaakortit. Kortin sisällä siis pandan suklaalevy. Harmi kyllä, panda on nyt syksyn aikana muuttanut levyjen kokoja, joten tämä sama ohje ei enää päde uusiin levyihin. Hahmottelen sen kuitenkin tänne blogiin omaan postaukseensa, saahan siitä hieman suuntaa siihen, miten päin taitokset ym. tulisi tehdä ;)

Ja sitten kuvia:





 

 









SYNTTÄRIKORTTEJA

 3-vuotiaalle neitoselle kortti. Leimasin on Bild Målarnan Mimosa-Butterfly hair. 

 Heppatytölle onnittelukortti. Tämä heppa on tulostettu jostain värityskuvasivustolta. 

2-vuotiaalle pienelle kalamiehelle kortti. Leimasin s.w.a.l.k:in, ympärille piirretty mm. laituri ja järveä lisää sekä stanssattu muutama pilvi taivaalle.

KIITOS KORTTI

Viime keväänä tein tällaisen kiitos-kortin meidän käsityöpiirin vetäjälle. Kuva on digileimasin, en tosin enää muista mistä. Lankakerät ja puikot stanssattu marianne Desingin stansseilla ja korttia kiertää valkoinen villalanka :)

lauantai 2. toukokuuta 2015

JOULUKORTTEJA

Huomasin tuossa kuvakansioita selatessani, että olen unohtanut laittaa viime jouluiset kortit blogiin... Asiahan on siis heti korjattava, koska muuten ne taas unohtuu. Niin että vaikka nyt ei joulu olekaan, niin tässä pläjäys viime jouluna tekemiäni kortteja, tai siis niistä ne omat suosikkini :) 

Ääriviivatarraa, 3D-kuva, nuottipaperia.


Leimasinkuva, ääriviivatarraa, runoleimasin.


 Poroleimasin wild rose stuodion, väritetty copic ciao- tusseilla.

Joulupukki -korttikuva, lumihiutalekulma stanssattu wild rose studion stanssilla (ihana), runo leimattu.

 Joulupukki 3D-kuvalla, tekstit leimattu käsintehdylle paperille.

 Lumihiutalekulma wild rose studion stanssilla helmiäispaperille, valmis korttikuva joka kehystetty embossaamalla valkoisella.

Sydän stanssattu Marianne Desingin stanssilla, porot leikattu skräppipaperista, tekstit ja tähdet ääriviivatarraa.

 3D-kuva, taustapaperia, leimattu runo.

 Valmis korttikuva kehystetty embossaamalla valkoisella, wild rose studion lumihiutalekulma stanssattu.

 3D-kuva sekä leimattu runo.

 3D-kuva, lumihiutalestanssi, runo leimattu.

 Enkelit 3D-kuvana, taustalle leimattu tähtiä sekä runo.

 Sydän stanssattu Marianne Desingin stanssilla, porot leikattu skräppipaperita, teksti leimattu, taustalle leimattu lumihiutaleita vesileimamusteella ja päälle sivelty perfect pearls-jauhetta, jolloin tulos efektimäisen upea luonnossa.

RIPPIKORTTI

Viimekesäinen rippikortti. Leimakuva Gorjuss, väritetty copic ciao -tusseilla. Oksa kohokuviotaskulla tehty ja väritelty puuväreillä. Lisäsomisteena kukkia ja timantteja, risti taivuteltu paperinarusta.


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Synttärikortti

Tässäpä kaverilleni tekemäni synttärikortti. Leimakuvana käytin KennyK:n digileimaa Rock Dudea. Melko onnistunut valinta. Väritetty Copic Ciao tusseilla. Taustalla nuottipaperia, teksti ääriviivatarroilla ja kakskyt ja risat... leimattu. 
Kuvasta sotkettu kortin saajan nimi.